Unelma muuttuu todeksi

Päivät lyhenee… olen ollut poissa… täältä, kodista, töistä… ajatukset harhailee ja ihmisten vihakateus kasvaa! Minä olen ollut hukassa minussa itsestäni, elämässä ja jokapaikassa… olen ollut läsnä ja kuitenkin poissa, kadoksissa! En ymmärrä mistään mitään… en ymmärrä tätä järkyttävää vihaa… En ole osannut varautua tällaiseen… MIKSI? Ne ihmiset joilta odotin tukea ja turvaa, ovat kääntäneet selkänsä ja kannustus on tullut ihan odottamattomilta tahoilta! En minä tee pahaa kenellekään, kun lähden… ja vaikka minua miten haukutaan huonoksi äidiksi nyt, en aio sitä olla! MITEN olisin, kun lähtömme suurin syy on, että saamme olla lastemme kanssa 110%… että saamme kuulua ja olla osa heidän elämää!

Emme jätä jälkeemme miljoona perintöä… en jätä jälkeeni MITÄÄN… mutta … muistot… YHTEISET muistot… ne eivät maksa mitään, ja kuitenkin niitä voi jokainen kantaa sydämessään niin kauan kuin haluaa!

Kun meistä aika jättää… haluan, että lapsemme istuvat iltaa ja muistelevat meitä rakkaudella! Että… he muistavat vaikka vain tämän seikkailun… miten me vanhemmat jätimmme lähes KAIKEN taaksemme ja lähdimme valloittamaan maailmaa heidän kanssaan! Me emme uhraudu… sitä emme tee! Me vain yksinkartaisesti viihdymme toistemme seurassa ja haluamme olla yhdessä… Minä, Tyttäreni… Veljekset ja Mieheni ja Koirat! Siinä on minun omaisuuteni ja tunnen olevani miljonääri!

Viimeiset viikot ja päivät ovat olleet helvetillisiä minulle!

Olen jälleen kerran istunut polvillani ja itkenyt sydänveri kyyneliä… olen nöyrtynyt ja nöyryytetty… pyytänyt anteeksi saamatta vastauksia! Tiedän vain, että minua syytetään asioista, joihin en ole voinut vaikuttaa! En pystynyt välttämään toisen ihmisen kuolemaa… en voinut estää sitä! Se EI ollut minun vikani… Heidän lähtönsä eivät olleet minun käsissäni, minun päätettävissä… Istun polvillani ja huudan kipuani, kuin hakattu huora… huudan ja pyydän anteeksi… pyydän ja rukoilen! En pystynyt estämään isäni kuolemaa, en pystynyt estämään mieheni kuolemaa…. mutta ne EIVÄT voineet olla minun vikani… ei minun syyni! Huudan, mutta kukaan ei kuule… ei kuullut silloin, ei kuule nyt! Vain Niklas koittaa selvitä hengissä tunneryöppyjeni keskellä! Ajatukseni ovat könttinä kasassa, tukossa tajunnanvirtani edessä… Miten suoriudun työstäni… miten selviän päivistäni… Miten kerron lähimmäisilleni, etten ole vihainen heille… en ole vaikka huudan ja kiroan ihan jokaista heidän päätöstään, olivatpa ne oikeita tai ei… niillä ei ole mitään merkitystä… koska jokatapauksessa ne ovat minulle epäsopivia!

Minä pyydän anteeksi kaikilta joita olen loukannut… joita olen satuttanut! En minä tarkoittanut, en halunnut vapauttaa niitä sammakoita suustani! Olen pahoillani kaikesta, sanoista, välinpitämättömyydestäni… poissaolostani… KAIKESTA! En halunnut työntää teistä ketään pois, mutta minun oli suojeltava itseäni… pikku bunkkeristani huusin samalla epätoivoisesti, että maailma olisi vilkuttanut valkoista lippua edes hetken rauhaksi, ei antautuakseen… vain, että olisin edes saanut vedettyä ilmaa keuhkoihin! Olin niin haavoilla ja vereslihalla… niin kipeä ja sisältä hakattu, nöyryytetty… ARVOTON ja täysin mitätön… että suojauduin parhaalla tavalla… Hyökkäämällä… !

Eilen itkin tuon kaiken pois! Olisin toivonut, että ihossani olisi ollut vetoketju… mistä olisin saanut astua ulos! Jättää taakseni tämän satakiloisen ja surullisen sekä painavan ihoni, kehoni, painoni… minäni, joka EN OLE! Ja silti, Tunsin olevani vihdoin tuosta kaikesta vapaa… Minä venyin, minä taivuin, mutta poikki en mennyt! Olen haavoilla ja mustelmilla sielustani… sydämeni on rutistettu rusinaksi…. ja silmäni ovat itkuista turvonneet!… mutta kun tänään kävin katsomassa kotimme kuvia… kuvan ylänurkkaan oli ilmestynyt punainen ilmoitus ”RENTED”… Se tunne….

Se tunne, kun tajuat VIIMEIN… tuo koti, asunto, talo on VUOKRATTU MEILLE…!!!!!!!!!!!!!! -kiljahdushyppyloikkapomppukiljahdus-…!!!!!!!!

MINULLE… LAPSILLENI… MIEHELLENI ja KOIRILLE! <3

Siinä niitä nyt on… unelmia, jotka ovat toteutumassa ja odottavat enää vain tuloamme! Uima-allas joutuu pesulle ja maastoauton väri voi olla myös punainen tai musta… mutta siellä se on.. minua vastassa, kun saavun yöllä poikien kanssa Niklaksen ja Annan perässä!

Annaa jännittää… isän kanssa viikko aikaa laittaa koti tuoksumaan omalle kodille… ! Se viikko tulee olemaan pitkä… meille täällä Suomessa ja heille kaukana Kyproksella!

Tänään kun katsoin peiliin… minua vastaan katsoi väsynyt, mutta onnellinen nainen… silmät ovat turvoksissa kyynelistä, huulet mutristelevat ja etsivät kadoksissa ollutta asentoa, mutta taipuvat vihdoin hymyyn!

”Siellähän sinä olet…!! Olenkin jo kaivannut sinua… Elina”

Anteeksi, kuolema, Miljonääri, Muistot, Nöyrä, Nöyryytetty