ELÄMÄNJUNAMATKA….
Sain eilen useita yhteydenottoja… jostain syystä ja tänään ajattelin kirjoittaa yhdestä heistä, joka jäi mieleeni asumaan… joka hiipi ihoni alle! Sain luvan ystävältäni lainata hänen otteita viestistään minulle… ja myönnän, löysin läheltäni jälleen yhden uuden ENKELIN <3
…”Olen alusta asti kiinnittänyt huomiota (positiivisesti ja iloisena ja ihaillen) kun olet kirjoittanut aina niin kauniisti miehestäsi ja perheestäsi. Kaikesta näkee että arvostat ja teillä on oikeaa rakkautta ilmassa. Vaikuttaa olevan vielä molemminpuolista Miehesikin vaikuttaa hienolta tyypiltä sen perusteella miten kommentoi ja ”kohtelee” (sen mitä sähköisessä mediassa nyt pinnallisesti näkee). Hienoa että hän on ymmärtänyt minkälainen helmi sä olet. Ajattelin aina, että just näin pitää ollakin – liian vähän suomalaiset tuovat esiin hyvää ja onnea. On suuri lahja, jos on tässä hullussa maailmassa jonkun luotettavan ja rakastavan löytänyt. MIksipä sitä ei saisi tuoda esiin….”
– Mietin itsekin miksi niin vähän ihmiset sanovat toisilleen ” rakastan ”… Tekeekö se ihmisestä pehmon…??? Vähemmän arvokkaan… ??? Enkä tarkoita nyt, että maailman pitäisi muuttua 70-luvun hippiplaneetaksi… pidän enemmän RK-7.62:sta kuin kukkasista… 😀
MUTTA… toivoisin, että ihmiset sanoisivat sydämensä salaisuuksia edes puolisolleen enemmän, kuin mitä nyt teemme! Ja ettei heitä, jotka näin tekevät, tuomita pehmoiksi ja siirappisiksi!
Mieheni on entinen SOTILAS… Hän on ollut monesti rauhanturvaresissulla ja viimeisellä viipynyt luvattoman kauan… Kauemmin, kuin koskaan suunnittelimme! Ja puolustusvoimilla hän on työskennellyt lääkintäpuolella suomessakin! Tekeekö se, että hän uskaltaa sanoa JULKISESTI ja avoimesti ” rakastan” hänestä …huonon miehen, ihmisen… sotilaan? Sen lisäksi että mieheni on HÄJY etelä-pohjalainen, joka uskomuksen mukaan ei puhu eikä pussaa… -hmm- Pussaa KYLLÄ… ja pussaa niin että TUNTUU ! Olen toki useastikin sanonut ja pyytänyt mieheltäni huomiota… ja rakkauden tunnustusta… minulle kun ei riitä riimi ” olen sua seurakunnan ja Jumalan eressä luvannu rakastaa ja ilmootan sulle kyllä sitte, kun tilanne muuttuu..” Kenellepä naiselle tuollainen riittäisi…? 😉 Mutta pikkuhiljaa minäkin olen saanut rapsutettua kovaa pintaa miehestäni ja nykyisin joka aamu saan herätä siihen, että kuulen kuinka kaunis olen… vaikka tukka on pystyssä ja kasvot unista turvoksissa ja kuivunutta kuolaa on huulilla… mutta hänen silmissään jos olen kaunis, eikö sen pitäisi riittää??? Minulle maailman tärkein ihminen kutsuu minua kauniiksi… MITÄ MUUTA VOIN ENÄÄ TOIVOA??? olen hänen silmissään kaunis vaimo, ja se riittää!! Sen PITÄÄ riittää… <3
Me kummatkin toimimme aktiivisesti MPK:ssa ja Ensi-Apu/ kenttälääkintä on meidän alueemme! Ihme… sairaanhoitajia kummatkin, minä ja mieheni! 😀
Moni viikonloppu on mennyt ja menee sotaharjoituksissa maastopuvussa, vähällä unella, ei suihkua eikä meikkiä… tukka pystyssä ja pisulle pääset puuceehen… mutta ympärilleen silloin saa UPEITA ihmisiä ja kokemuksia! Tiedän mitä on kävellä jäätävään lampeen 0400 aamuyöstä… tiedän mitä on nauraa itsensä läkähdyksiin, kun suunnittelemme maaliosaston ”iskuja”… tiedän mitä on lentää vauhdilla ojanpohjaan chek pointilla, kun vedät esiin kaasu-Glockin rintojen välistä, mistä sitä ei ole ”uskallettu” etsiä… 😉 Tiedän mitä on herätä vartioon aamu 0300 ja seistä vesisateessa… tiedän mitä on… UPEA pakkasyö, kun taivas on täynnä tähtiä ja sinä siellä jossakin!
Nyt eksyin taas aiheesta…. mutta näin se vie… MPK vie mennessään…!! 😀
Palataan takaisin aiheeseen:
…”Huomasin sitten, jotenkin ymmärsin jostain sun postauksista, että sulle varmaan on tapahtunut joskus jotain rankkaa. Sitten huomasin hiljattain sun blogista mainintasi jostain onnettomuudesta ja leskeydestä ainakin.
En enää edes oikeestaan tiedä miksi kirjoitin; ehkä vain halusin rohkaista ja lähettää positiivista energiaa ja kertoa että sun tarinasi ja elämäsi koskettavat. Koen itsekin olevani herkkä ja tunteva mutta vahva ja itsenäinen, sellaisena näen sinutkin. Kaikki ne ovat puolia jotka vain vahvistavat toisaan – eivät suinkaan pois sulje. Sulla on kiva ja rakastava elämänasenne Tosi piristävää ja ”elämänlämpöistä” tosiaan! Kiva että kirjoitat. Mäkin olen kirjoittanut runoiksi monet tuskani ja iloni ja joskus haluaisin kirjankin kirjoittaa. Päiväkirjaa olen pitänyt joskus aikuisenakin. Mua aina koskettaa ihmiset jotka ovat eläneet, ja elämäntarinat. Itselläkin ollu rankkoja kokemuksia, sairauksia ja menetyksiä. Sydän rikki ja siivet poikki monta kertaa, mutta yhä lennetään…” ”
– Olen sanaton…. Olen miettinyt viimeyön mitä tänään kirjoitan, miten vastaan sinulle … mutta edelleen olen sanojesi edessä alaston, nöyrä ja sanaton! Olen etuoikeutettu, että luotit ja kerroit tarinaasi, että sain hetken olla sinulle silmäpari joka luki kirjoituksesi! Minä kiitän sinua ystäväni <3
Tämä on sinulle YSTÄVÄNI : Enkelinsilmä <3
Niinkuin kirjoitin… olen sanaton ja onnellinen teistä kaikista siellä ja teistä rakkaista myös täällä!
Kiitos, että olette olemassa… meillä KAIKILLA on merkitys! <3
Lopetan tänään blogini runoon… enkelisilmä ystäväni kirjoittamaan!
” Jokainen ihmiselämä on muistomerkin arvoinen.
Kaikista muistomerkeistä kauneinta ei ole rakennettu kivestä vaan läheisten ihmisten naurusta, ilosta, kyynelistä, tuskastakin.
Saanhan olla pienenä rakennuspalikkana osana sinun elämäsi muistomerkkiä…”
(M Pohjankoski 1998)
Elämänjunamatka, Enkeli, Häjy, Sotilas, Ystävä